Joule Power
                                  ...power for you...

Joule Power GmbH - Konsultointipalvelut

Kansainvälistymisen perusedellytys

Laadukkaiden ja kilpailukykyisten tuotteiden lisäksi, yritysten menestyksekkään kansainvälistymisen yksi perusedellytys on kohdealueen paikallisen business-kulttuurin ja -käytäntöjen tunteminen. Lisäksi on eduksi - toisinaan lähes välttämätöntä, että etenkin saksankieliseen Eurooppaan vientitoimintaa suunnittelevien ulkolaisten yritysten tulisi hallita saksan kieli vähintäänkin kohtuullisesti.

Kokemuksemme

Vuodesta 2003 alkaen yhtiömme Saksassa asuva toimitusjohtaja on toiminut kahden saksalaisyhtiön vienti- ja myyntijohtajana Saksassa. Hän on vastannut molempien yhtiöiden strategian, liiketoimintojen sekä myyntiverkoston kehittämisestä ja rakentamisesta maailmanlaajuisesti. Vuosien saatossa hänelle on muodostunut kansainvälinen, yli 50 maata kattava henkilökohtainen kontaktiverkosto ja business-kulttuurituntemus.

Samalla hänelle on kertynyt runsaasti kokemusta myös saksalaisyhtiöiden liiketoimintatavoista, sekä yhtiöiden ja niiden omistajien välisestä hallitus- ja johtoryhmätyöskentelystä.

Palveluitamme

Tarjoamme asiakkaillemme kansainvälistymiseen liittyviä konsultointipalveluja. Voimme auttaa asiakkaita esimerkiksi globaalin vientistrategian ja verkoston kehittämisessä sekä uusien kontaktien ja asiakassuhteiden luomisessa.

Edelleen voimme olla asiakkaidemme tukena esimerkiksi Saksassa käytävissä yritysvierailuissa, liiketapaamisissa ja messutapahtumissa. Tarvittaessa huolehdimme tilaisuuksiin ja vierailuihin liittyvistä kuljetus- ja majoituspalveluista Saksassa.

Räätälöimme kanssanne yrityksellenne sopivan palvelukonseptin. Samalla sovimme palvelujen laajuuden, keston ja kustannukset. Käytössämme olevan asiantuntijaverkoston kautta löydämme vastaukset myös erikoisosaamista vaativiin kysymyksiin.

*) Pakolliset kentät

Infos
Instagram
LinkedIn